InstaGlamour kulissien takaa

26/2/2018

Nyt kovimman sesongin ulkopuolella löytyi vihdoin aikaa päivittää IG:n blogia. Tässä postauksessa kerron, mitä kaikkea InstaGlamourin keikkapäivään kuuluu ennen ja jälkeen esiintymisen.

 

Keikkamyyjämme Artti tekee tietysti jo ison työn hoitaessaan käytännön järjestelyjä tilaajan kanssa kuukausia ennen juhlapäivää. Osa esiintymisistä saatetaan varata yli vuosi ennen tilaisuutta. Tähän kuuluu mm. aikataulujen sopiminen, mahdolliset toivebiisit ja erikoistoiveet sekä myös bändin jäsenten kalenterin varaaminen.

 

Keikkapäivänä kokoonnumme yleensä jo aamupäivästä treenikämpällemme. Keskittyminen IG:n keikka-auton pakkaamiseen on hyvin tärkeää, sillä keikalla on mukana satoja artikkeleita joista yksikään ei saisi unohtua. Lähes aina mukaan lähtee koko tekninen kalustomme. Tämä onkin asia josta emme tingi, jotta äänenlaatu olisi paras mahdollinen jokaisella keikalla. Mukanamme kulkee samasta syystä aina myös oma ääniteknikkomme.

 

Kun auto on pakattu ja kaikki mukana, voi matka keikkapaikalle alkaa. Olemme onnekas yhtye, sillä saamme usein esiintyä kotikaupungissamme Helsingissä. Kilometrejä kertyy vuoden aikana n. 10 000 mikä on näissä piireissä hyvin kohtuullinen määrä. Siksi meille onkin erityisen hienoa päästä esiintymään muualle Suomeen!

 

Illan keikkapaikalle saavumme hyvissä ajoin, yleensä 2 tuntia ennen juhlien alkua. Näin roudaus ja soundcheck on hoidettu valmiiksi ennen vieraiden saapumista ja voimme illalla keskittyä esiintymiseen. Kun kaikki on valmista, seuraa yleensä esiintyvien taitelijoiden aikaa vievin osuus, odottaminen. Onneksi InstaGlamour on täynnä huippuporukkaa, joten rentoutuminen ja vireystason ylläpito hoituvat yleensä kivuttomasti. Lempiaktiviteetteihin kuuluu mm. saunominen, burgerit, tennis, nähtävyyksien katselu jne. Kun keikka alkaa, on koko bändin syytä olla virkeänä ja iloisella mielellä.

 

Tuntia ennen esiintymisen alkua kokoonnumme takahuoneeseen keskustelemaan illan setistä ja juhlien tunnelmasta. Tunnelma vaikuttaa paljonkin settiin ja sen voi aistia vasta kun ilta on käynnissä. Osa kaipaa alkuun hieman rennompaa kuultavaa tai ihan tanssimusiikkia, kun toiset ovat valmiina aloittamaan biletyksen saman tien. Kun alustava setti on päätetty (tämäkin voi muuttua illan mittaan), vaihdetaan päälle keikkavaatteet, laitetaan hiukset kuntoon ja aletaan odotella keikan alkua. Häissähän ensimmäinen kappale on lähes poikkeuksetta häätanssi, joten sen rakenne usein kerrataan tässä vaiheessa.

 

Ensimmäinen setti on ohi ja yleisöllä alkaa olla hyvä meininki päällä. Bändi jää tauolle, jonka ajaksi jätetään taustamusiikki soimaan. Settien välissä otetaan hetki happea ja virvokkeita, sekä puhutaan mahdollisesti muutokset seuraavaan settiin. Toinen ja varsinkin kolmas setti ovat energisiä ja nesteen poistuminen kehosta on runsasta, mistä johtuukin pyyntö vesipulloista takahuoneeseen. Vikan biisin jälkeen yleisön pyynnöstä vedetään ylimääräinen tai pari, joiden jälkeen olo poikkeuksetta kiitollinen.

 

Illan viimeinen rasti on raskain, mutta sitäkin tärkeämpi poisroudaus. Tässä vaiheessa työteho saattaa olla jo hieman alentunut, mutta yhteispelillä rekvisiittaa on aina saatu autoon ja treenikämpälle. Jos ilta on vielä nuori roudauksen jälkeen, keikka mahdollisesti puretaan kantapaikassa. Aina sitäkään ei ehdi tehdä, kun roudaus venähtää aamuyöhön. Onneksi rakkaus lajia kohtaan on suuri ja pienet miinukset kyllä kestää.  

 

Jäämme bändillä odottamaan kesän keikkoja ja uusia kohtaamisia juhlakansan kanssa 8)

 

Terkuin

Miika & InstaGlamour

 

P.S Pari vapaa kesälauantaita vielä löytyy tälle vuodelle ja ne ovat: 2.6.2018, 30.6.2018, 28.7.2018, 11.8.2018

 

Yhteyden saat täältä: https://www.instaglamourband.com/bilebandi

 

 

 

Please reload

Viimeisimmät blogit
Please reload