26/2/2018

Nyt kovimman sesongin ulkopuolella löytyi vihdoin aikaa päivittää IG:n blogia. Tässä postauksessa kerron, mitä kaikkea InstaGlamourin keikkapäivään kuuluu ennen ja jälkeen esiintymisen.

Keikkamyyjämme Artti tekee tietysti jo ison työn hoitaessaan käytännön järjestelyjä...

23/11/2017

Pikkujoulukausi on kuumimmillaan ja huomenna tiedossa taas huikea show. Haluamme kuitenkin jo nyt kiittää koko bändin puolesta jokaista syksyllä yleisössä ollutta. Nähdään taas!

Keikkakausi jatkuu tänä vuonna päätyyn asti, sillä InstaGlamour-bilebändi esiintyy uute...

10/8/2017

Aurinkoista elokuuta kaikille!

InstaGlamourin kesä on ollut keikkojentäyteinen =) Kiitos kaikille asiakkaillemme mahtavasta kesästä ja upeista juhlista! Tästä on hyvä jatkaa syksyä kohti, joka tuokin joitakin uusia tuulia.

InstaGlamourin keikkojen myynnistä tulee vastaam...

26/3/2017

Keikkarintamalta kuuluu hyvää!

Maaliskuun ja helmikuun keikat ovat takana ja katse on suunnattu kesään.

Huhtikussa treenataan kesän kovimmat bilebiisit settiin, joten voitte olla varmoja,

että IG on tänä kesänä kovemmassa iskussa kuin ikinä aikaisemmin.

Kuten olemme kerton...

12/2/2017

Olemme alkuvuoden aikana saanet ennätysmäärän keikkakyselyitä, mutta vielä löytyy vapaita kesälauantaipäiviä. Olethan Miikaan pikimmiten yhteydessä, mikäli seikkailette hääbändiviidakossa etsimässä sopivaa hääbändiä. Miikan yhteystiedot löydätte Yhteys-välilehdeltä

Kuva...

Please reload

1/1